Google+ Followers

torstai 27. syyskuuta 2012

Roni lähettää iloisia terveisiä


Roni oli kovin innoissaan, kun turkki oli puhdas ja harjattu läpikotaisin. Takku housukarvoistakin saatiin pois. Oikeastaan Roni halusi äkkiä korkealta pöydältä pois :)

Kyllä se karva vain tuntuukin ihanan pehmeältä, kun se on harjattu eikä ole täynnä hiekkaa! :))

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Nyt aiheena oppari..

Pietarsaaresta kotiuduttu viime perjantaina ja nyt opparin teko on ajankohtasempaa ku koskaan!  Tässä pari kuvaa mitä on tullut nappailtua Pietarsaaressa ja punkki kuva kotoa. Punkki löytyi siis lattialta eli oli itsekseen Ronista irronnut... hyi hyi! 

Ronin lempparipaikka Pietarsaaressa - mummun tuoli.

Perunaa mummun ja vaarin maasta 
Pinkeä punkki! Jälki oli rumaa, kun liiskattiin lehden väliin.
Kolmas päivä opparin parissa Pietarsaaresta kotiuduttua ja melkein alkaa ahdistaa. Tiistaina saatiin vihko tehtyä loppuun ja odotellaan päiväosastolta, jos heillä tulee eteen jotakin korjattavaa tai lisättävää vihkoseen. Perjantaina sitten lähettelemme vihkosen eteenpäin äidinkielen opettajalle tarkistettavaksi. Ainakin se on sitten jo valmiina. Teoriaa on vielä paljon kirjoitettavana, mutta parini Jonna tekee liiankin innokkaana, niin tulee siitä itselle pieni ahdistus, koska itse en ole koskaan ollut nopea tällaisissa asioissa. MUTTA kai sitä täytyy ottaa itseänsä niskasta kiinni ja alkaa nyt kehittää sitä teoriaa oppariin, että päästään eteenpäin tämän asian kanssa. Aikaa ei ole kuitenkaan enää kun vajaa kolme viikkoa jäljellä. Sitten olisi viimeistään hyvä lähettää versio opettajalle, jotta hän ehtii vielä katsoa mitä korjattavaa siinä vielä on. Toivottavasti ohjaava opettajamme ei ole ainakaan sitä mieltä, että siitä puuttuisi aivan hirveästi asiaa :S Heti teorian suunnilleen valmistuttua alamme väkertää raporttia vihkosesta. Toivottavasti se on helpompaa kuin tämä muun teorian väkertäminen. Vaikka toisaalta, kyllä sielläkin välissä jonkinmoista teoriaa tulee olla, mutta onneksi saa laittaa myös omaa tekstiä.

Nyt nukkumaan niin jaksaa huomenna aamulla herätä ajoissa väkertämään teoriaosuuttani, sillä Jonna on tietyti omansa jo tehnyt valmiiksi :S

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Asustelemassa mummun ja vaarin luona

Tulin 4.9. tiistai illalla mummun ja vaarin luokse asustelemaan, kun minulla on kolmen viikon työharjoittelu täällä Pietarsaaressa lastenosastolla. Omalla tavallaan mukavaa asustella täällä mummun ja vaarin luona, kun mummu on keittänyt joka aamu puurot valmiiksi, että on saanut istua vain pöytään syömään. Sama myös aina töiden jälkeen, ruoka on aina valmiina tai valmistumassa.

Viime viikolla mummu ja vaari kävivät huvilalla ja tulivat perjantaina takaisin, kun olin vielä harjoittelussa. Eiköhän meidän rakas Roni-koiruli hypännyt sitten innoissaan ovesta ulos tervehtimään heitä. Huono puoli oli se, että ulkona Roni sitten vähän "pelkäsi" mummua ja vaaria eikä antanut ottaa kiinni. Naapurissakin joku ajeli hurjan pelottavalla ruohonleikkurilla. Aikansa he yrittivät ottaa kiinni ja naapuritkin taisivat auttaa, mutta Roni meni vain kauemmas ja lopulta ei tullut enää pihaan takaisin. Mummu sitten soitteli minulle vähän ennen kuin pääsin töistä, että koira on nyt karannut. Hohhoh, en tiennyt oikein mitä tehdä. Harjoittelun ohjaajani soitti minulle juuri kun olin töistä lähtenyt, että "nyt se sun koira juoksee täällä sairaalan pihassa". Yritti vissiin ottaa kiinnikin, mutta Roni oli kuulemma juossut sellaistakin vauhtia ettei sitä olisi kukaan saanut kiinni. Etsiskelin ja huutelin Ronia sitten jonkin aikaa sairaalan lähistöllä ja iski niin epätoivo, että soitin 0100100! :D Sieltä löytyi kuitenkin apu ja soitin Pietarsaaren eläinystävien numeroon. Myöhemmin joku ihana nainen sitten soitteli heille ja ilmotti löytäneensä koiran, muttei saa sitä kiinni. Onneksi ehdin paikalle ennen kuin Roni ehti enää kauemmas. Roni oli lopulta AIVAN eri suunnassa kuin sairaala, mutta kyllä sellaisella vauhdilla ehtiikin nopeasti paikasta toiseen. Raukka parka oli aivan paniikissa ja aivan super onnellinen, kun kuuli tutun ihmisen äänen. Roni juoksi äkkiä mamman kainaloon! <3 Onneksi koira löytyi hengissä ja hyvässä kunnossa. Mitä nyt vähän risuja ja oksia turkkiin tarttuneena sekä kamalan hajuinen koira, mutta se nyt on pieni asia. Kyllä maistui vesi, kun päästiin takaisin mummun ja vaarin luo, kun kolme tuntia oli poika juossut! Asunnon väliovi oli kyllä laitettu kiinni, mutta meidän fiksu koira oli sen saanut auki. Jatkossa ollaan laitettu väliovi avaimella lukkoon! :)

Sunnuntaina illalla töiden jälkeen lähdin käymään kotona. Oli ihanaa päästä kotiin omaan sänkyyn nukkumaan. Ronistakin näki, että oli ihanaa päästä omaan kotiin ja hänkin pystyi olemaan oma itsensä ja rentoutumaan. Roni on jotenkin koko ajan varpaillaan täällä mummun ja vaarin luona, ja seuraa minua kuin hai laivaa. Raukka varmaan pelkää, että jätän tänne. :p Maanantai minulla oli vapaa, joten käytiin Miran kanssa koirapuistossa ja lenkillä. Heiteltiin siinä koirapuistossa Ronille palloa, kun yhtäkkiä huomattiin, kuinka Ronissa "naksuu" jokin, kun hän pinkoo pallon perään. Koirapuistoon mennessä Roni oli juossut niin innoissaan portista sisään, että oli vähän "liukastunut" ja vasen takajalka oli kopsahtanut aika kovaa tolppaan. Ei Roni ainakaan nilkuttanut, eikä osoittanut mitään merkkiä, että ottaisi kipeää. Mietin vain, että voisiko naksuminen johtua tolppaan kolahtamisesta vai onko Ronin karkaamisen aikana voinut tapahtua jotakin. Ajattelin kuitenkin soittaa eläinlääkäriin ja kysäistä, mistä naksuminen voisi johtua, koska ei se nyt hyväkään juttu voi olla, että noin naksuu, kun juoksee kovaa. Naksumista ei kuitenkaan kuulu perus ravissa. Toivottavasti ei ole lonkka tai mikään "vioittunut" :(

Toivottavasti ei enempää tällaisia huonoja Roni-uutisia. :(

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Neulominen, sisustaminen, metsäily, ruoka...

Eilen oli ohjelmassa siskon muuttoa ja tietysti vietettiin päivän päätteeksi iltaa uudessa kodissa. En sitten jaksanut tänään mennä Ronin kanssa Match showhun, mutta tuleehan noita. Siskoni, Taijan, uusi koti on aivan älyttömän ihana! Taijalla on niin hyvä sisustusmaku ja hän osaa tehdä kodista todella kotoisan ja mukavan. <3 Tulee itselle vain himo ostaa oma asunto, kun auttelee muita muutossa. Siellä saisi tapetoida ja laittaa juuri niinkuin haluaa eikä tarvitse miettiä onko lyöty liikaa nauloja seiniin. 

Aloittelin harjoittelun yövuorossa neulomaan tällaista pientä sukkaa ja tuossa jonkun aikaa sitten sain sen valmiiksi. Vielä puuttuu päättelyt JA toinen sukkapari, mutta eipä siihen kovin kauaa mene, kun tekee toisen samanlaisen. Vielä ei vain ole ehtinyt niin laitan ensimmäisestä sukasta kuvan. :)



















Perjantaina käytiin Miran kanssa vähän pyörähtämässä Gigantissa ja Jyskissä ja jälkimmäisestä jäi käteen uusi suihkuverho ja tällainen kori langoilleni! Vihdoin ja viimein langat saa paremman paikan ettei pyöri vaan kaapissa pussissa. :)


Käytiin tänään Ronin kanssa metsäilemässä ja tuli taas napattua sieltä muutama kuva. Roni sais taas sellaisiakin haukku hepuleita, kun otin kepin käteen ja pidin korkealla ja kuvailin. Kameran ääni alkoi ärsyttää ja keppiinkään ei ylettänyt, joten piti yrittää komentaa, että "Anna jo! Ja lopeta kuvaaminen" ja juostiin ympyrää villisti. 

Nams

Pieni poseeraus keppileikkien välissä

Anna se keppi! + hepuli
 Illalla tein vielä lasagneten, johon lisäsin sipulia mummun ja vaarin maasta ja valkosipuli tomaattimurskaa.

Pieni oma lisäys
Itseviljeltyä sipulia
Ja uuniin 35min! :) Nams
Huomenna pitkästä aikaa koulun penkille. Siellä sitten vain kaksi päivää ja tiistaina illalla jo auton nokka kohti Pietarsaarta, tietysti Ronin kanssa! :)