Tulin 4.9. tiistai illalla mummun ja vaarin luokse asustelemaan, kun minulla on kolmen viikon työharjoittelu täällä Pietarsaaressa lastenosastolla. Omalla tavallaan mukavaa asustella täällä mummun ja vaarin luona, kun mummu on keittänyt joka aamu puurot valmiiksi, että on saanut istua vain pöytään syömään. Sama myös aina töiden jälkeen, ruoka on aina valmiina tai valmistumassa.
Viime viikolla mummu ja vaari kävivät huvilalla ja tulivat perjantaina takaisin, kun olin vielä harjoittelussa. Eiköhän meidän rakas Roni-koiruli hypännyt sitten innoissaan ovesta ulos tervehtimään heitä. Huono puoli oli se, että ulkona Roni sitten vähän "pelkäsi" mummua ja vaaria eikä antanut ottaa kiinni. Naapurissakin joku ajeli hurjan pelottavalla ruohonleikkurilla. Aikansa he yrittivät ottaa kiinni ja naapuritkin taisivat auttaa, mutta Roni meni vain kauemmas ja lopulta ei tullut enää pihaan takaisin. Mummu sitten soitteli minulle vähän ennen kuin pääsin töistä, että koira on nyt karannut. Hohhoh, en tiennyt oikein mitä tehdä. Harjoittelun ohjaajani soitti minulle juuri kun olin töistä lähtenyt, että "nyt se sun koira juoksee täällä sairaalan pihassa". Yritti vissiin ottaa kiinnikin, mutta Roni oli kuulemma juossut sellaistakin vauhtia ettei sitä olisi kukaan saanut kiinni. Etsiskelin ja huutelin Ronia sitten jonkin aikaa sairaalan lähistöllä ja iski niin epätoivo, että soitin 0100100! :D Sieltä löytyi kuitenkin apu ja soitin Pietarsaaren eläinystävien numeroon. Myöhemmin joku ihana nainen sitten soitteli heille ja ilmotti löytäneensä koiran, muttei saa sitä kiinni. Onneksi ehdin paikalle ennen kuin Roni ehti enää kauemmas. Roni oli lopulta AIVAN eri suunnassa kuin sairaala, mutta kyllä sellaisella vauhdilla ehtiikin nopeasti paikasta toiseen. Raukka parka oli aivan paniikissa ja aivan super onnellinen, kun kuuli tutun ihmisen äänen. Roni juoksi äkkiä mamman kainaloon! <3 Onneksi koira löytyi hengissä ja hyvässä kunnossa. Mitä nyt vähän risuja ja oksia turkkiin tarttuneena sekä kamalan hajuinen koira, mutta se nyt on pieni asia. Kyllä maistui vesi, kun päästiin takaisin mummun ja vaarin luo, kun kolme tuntia oli poika juossut! Asunnon väliovi oli kyllä laitettu kiinni, mutta meidän fiksu koira oli sen saanut auki. Jatkossa ollaan laitettu väliovi avaimella lukkoon! :)
Sunnuntaina illalla töiden jälkeen lähdin käymään kotona. Oli ihanaa päästä kotiin omaan sänkyyn nukkumaan. Ronistakin näki, että oli ihanaa päästä omaan kotiin ja hänkin pystyi olemaan oma itsensä ja rentoutumaan. Roni on jotenkin koko ajan varpaillaan täällä mummun ja vaarin luona, ja seuraa minua kuin hai laivaa. Raukka varmaan pelkää, että jätän tänne. :p Maanantai minulla oli vapaa, joten käytiin Miran kanssa koirapuistossa ja lenkillä. Heiteltiin siinä koirapuistossa Ronille palloa, kun yhtäkkiä huomattiin, kuinka Ronissa "naksuu" jokin, kun hän pinkoo pallon perään. Koirapuistoon mennessä Roni oli juossut niin innoissaan portista sisään, että oli vähän "liukastunut" ja vasen takajalka oli kopsahtanut aika kovaa tolppaan. Ei Roni ainakaan nilkuttanut, eikä osoittanut mitään merkkiä, että ottaisi kipeää. Mietin vain, että voisiko naksuminen johtua tolppaan kolahtamisesta vai onko Ronin karkaamisen aikana voinut tapahtua jotakin. Ajattelin kuitenkin soittaa eläinlääkäriin ja kysäistä, mistä naksuminen voisi johtua, koska ei se nyt hyväkään juttu voi olla, että noin naksuu, kun juoksee kovaa. Naksumista ei kuitenkaan kuulu perus ravissa. Toivottavasti ei ole lonkka tai mikään "vioittunut" :(
Toivottavasti ei enempää tällaisia huonoja Roni-uutisia. :(
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti