maanantai 12. marraskuuta 2012

Loppurutistukset

Koulua on enää kolme viikkoa jäljellä ja vielä muutama koulu juttu pitäisi saada tehtyä. Pitäisi saada suunniteltua yritys ja siitä on esitys ensi viikon maanantaina. Samalta kurssilta pitäisi tehdä vielä myös yrittäjän haastattelu. Yhden kurssin tehtävät on nyt pulkassa, joten siitä odotellaan vain arvosanaa. Myös opinnäytetyö on tehty, joten sen osalta odotellaan vain opinnäytetyön esitysseminaaria sekä kypsyyskoetta. Mutta toisaalta siitäkin pitää tehdä vielä PowerPoint-esitys esitysseminaaria varten. Johdannon ja hallinnon kurssilta on yksi vaaaltava tehtävä vielä vähän keskeneräinen, joten sitä pitäisi nyt pakertaa hurjaa vauhtia!

Tänään edessä on yövuoro, kun osastolta soitettiin josko voisin vaihtaa huomisen iltavuoron tulevan yön yötöiksi. Mikäs siinä, ompahan sitten huominen vapaa. Aikaa siis tehdä koulu tehtäviä, joita on vielä ihan kiitettävästi.

Viime viikonloppuna kävin Karkkilassa Ronin kasvattajan luona siskoni ja hänen avopuolisonsa kanssa. Sain innostettua heidät ottamaan vapaana olevan collien pennun, vaikka alunperin he olivat katselleet shelttejä. Siskoni Taija on kuitenkin aina tykännyt collieista ja varsinkin blue merle väristä, minkä värinen tämä kyseinen urospentu sattuikin olemaan! Ja vielä niin täydellisen värinen pentu! Pilkut ja kaikki sopivan kokoisia ja niin täydellinen karvapallero rakkaus pakkaus, jos ei yhtään liioitella.. :p hehe, kyllähän itsekin sellaisen vielä jonakin päivänä haluan! Tässä pari kuvaa virallisella nimellään Woolmill's Le Bon Bacchuksesta.

Bacchus päiväunilla kaiken touhuamisen jälkeen.

Autossa matkalla uuteen kotiin, vähän jännittää..

.. mutta nopeasti rentouduttiin ja matka sujui mainiosti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti