sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

6. ja 7. agilitytunti

Ompas ollut kiirusta ettei tännekään oo ehtinyt kirjotella! En taida enää edes muistaa, mitä tehtiin 6. agilitytunnilla.. Oltaisiinko tehty näitä samantyylisiä juttuja kuin aiemmin. Hyppyjä ja putkia ja sellaista. :) Mutta sen muistan, että Roni ei tällä tunnilla haukkunut juuri kertaakaan, joten olin super happy! :)

7. agilitytunnilla harjoiteltiin menemään peräkanaa kuusi estettä. Rata oli yksinkertainen; hyppy, hyppy, putki ja hyppy, hyppy, putki. Ei kuitenkaan päästy Ronin kanssa koko rataa läpi, mutta kahdessa erässä se onnistui. Eli hyppy hyppy putki onnistui hyvin ja samoin putki hyppy hyppy. Sitten harjoiteltiin "valssiliikettä" eli niin, että koira hyppää ensimmäisen esteen ja vaihdan koiran edessä puolta niin, että näen koko ajan koiran ja sen jälkeen hän hyppää taas esteen. Tietysti tätä voi tehdä minkä tahansa kahden esteen välissä, jos haluaa vaihtaa puolta. Sujui yllättävän hyvin, sillä Ronilla ei vielä ole niin paljon vauhtia radalla. :) En tiedä kuinka sitten onnistuu, kun vauhti lisääntyy ;) Tunti kuluu aina niin hurjan nopeasti eikä tuntiin mahdu yleensä kuin noin kolme kokeilukertaa, meitä on kuitenkin kuusi koirakkoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti