sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Kesäloma ja oma koti

Eilen aamulla loppui viimenen työvuoro ja alkoi kahden viikon loma! Omakotitalo, jota käytiin keskiviikkona kattomassa, oli omantuntuinen ja tiistaina saadaan avaimet käteen. Entiset asukkaat on muuttanu jo sieltä pois, niin nopeesti päästään iteki sinne muuttamaan. Huonoon väliin sattuu vaan meidän Turkin reissu, kun keskiviikkona illalla lähtee lento. Mutta mies jää Suomeen, joten ehkä joitakin tavaroita uuteen kotiin jo siirtyy matkan aikana. ;) Aivan mahtavaa! Omaa pihaakin siinä on ihan riittävästi ja hienoja kukkaistutuksia! :) Siihen kun laittaa alustavasti jonkun kivan "aitauksen" niin Ronikin pääsee vapaasti juoksentelemaan. Vähän jopa kattelin, että sattuis olemaan vapaana collien pentu, joka olis vielä merle uros, että katsellaan nyt jos vaikka uusi asukaskin ilmestyisi meille. :) Haaveissa on ollut jo jonkin aikaa merle uros ja nyt se tulisi hyvään saumaan, kun olisi omaa pihaa, missä pentukin voisi temmeltää ja painia Ronin kanssa.

Viikonloppuna oli aivan mahtava ilma! Ensimmäistä kertaa pääsin siitä kunnolla nauttimaan lauantaina, kun työt loppui. Mentiin siskon luo kattomaan Suomen peliä ja istuskeltiin ja grillailtiin niiden takapihalla. Vähä sain ehkä jopa väriä, mutten sentään vielä aivan punakaks tullut.. Pientä väriä ennen Turkin reissua, niin ehkei siellä sitten pala niin herkästi (niin varmaan...). Todennäkösesti tuun sieltä aika punasena takasin, koska palan aika herkästi. Paljon siis aurinkorasvaa, ettei pääse palamaan. Odotan kyllä jo kovasti sitäkin, kun Turkista kotiudutaan. Pääsee muuttamaan omaan uuteen kotiin! 

2 kommenttia:

  1. Arvaapa! Olis Turkkiin äkkilähtö keskiviikkona, 599€, all inclusive, 5 tähden hotelli ihan rannan vieressä :D Vähäkö haluaisin lähteä, mutta eihän Markus saa lomaa :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olis aivan mahtavaa, ku pääsisit kans lähtemään meidän kans! :) Harmi ku et saanu ketään sun kans lähtemään :/

      Poista