tiistai 23. heinäkuuta 2013

Talonseinään nojaileva mummis

Mun mummis on lojunut pyörätelineessä nyt ehkä pari vuotta, ja nyt kun muutettiin, se nojailee talonseinään odottaen koska lähdetään. Päätimpä tänään sitten tarttua tuumasta toimeen ja pumpata tyhjät pyöränkumit ja lähteä Ronin kanssa ajelemaan lähistöllä olevalle hiekkatielle, joka menee peltojen läpi. Pumpattuani pyörän kumit täyteen ilmaa menin sisälle valmistautumaan ihanalle "pyöräretkelle" ja siinä meni tovi. Kun vihdoin pääsin lähtemään, pyörän kumi oli puoliksi tyhjä. Noh, ajattelin että pumppaampa sen uudelleen täyteen ilmaa ja otan varmuuden vuoksi vielä pumpun mukaan. En päässy ku yhden korttelin nii vanteet alkoi jo hinkata kumia! Siinä pyöräillessä ehdin jo fiilistellä, kuinka Ronikin nauttii, kun pääsee vähän reippaampaa vauhtia etenemään. Käännyin sitten takasin ja vein pyörän takaisin talon seinään nojailemaan. Roni oli jo niin innoissaan, että lähdin sitten käpsyttelemään jalkasin kohti ihania peltomaisemia.

Pitkästä aikaa oli taas lämmin aurinkoinen ilta, eikä tuulikaan tuntunut niin kylmältä. Vähän tuli fiilisteltyä ihania maisemia ja hirmu yllättävää, että muutama kuvakin jäi käteen







Kuvailujen jälkeen Roni oli hirmu turhautunut, mutta onnellinen kun lopetin kuvaamisen. Tehtiin yhdessä muutamat riemu loikat ja näki oikeen ilmeestä, että Ronsku nautti! Ens viikolla haetaan Ronille kaveri Pietarsaaresta, niin ei tarvi tylsistyä niin nopeesti aina. ;)

Btw, lauantaina on Porin koiranäyttely. Katotaan, mitä tuomari sanoo Ronin kylkiluista.... Sain eilen myös varattua Ronille eläinlääkäriajan torstaille. Se oli ensimmäinen vapaa aika ja oon töissä! Mutta onneks ihana Miira <3 vie Ronskua lääkäriin. Toivottavasti selviää vähän enemmän!



Katon tällä hetkellä True Bloodin 5. kautta. Roni tuli innoissaan viekkuun mun kans kattelemaan sitä (ehkä vaan himoitsi mun jätskiä)! ;)


sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Long time no see

Aloitetaan vaikka semmoisella jutulla, mikä liittyy Roniin. Poika on edelleen ripulilla, vaikka kokeiltu kaikenlaista. Syönyt antibioottikuurinkin (Tylosin) tulehtuneeseen paksusuoleen. Ennen tätä Roni painoi noin 22 kg ja nyt ehkä noin viikko-pari sitten painoi vain 17 kg. Huomenna soitan heti aamusta ja menen toiseen eläinlääkäriin, jos ottaisivat Ronin tilanteen tosissaan. Vaadin myös uuden haiman vajaatoiminta testin, vaikka se tehtiinkin alkuvuodesta lonkkakuvausten yhteydessä. Nykyisellä eläinlääkärillä todettiin, ettei tarvitse ottaa kun se on hiljattain otettu. Onhan se kuitenkin voinut sen jälkeen puhjeta! Ainakin näin itse ajattelisin, mutta olempa niin huono suustani, etten osaa sanoa vastaan ja vaatia asioita. Nyt aion kuitenkin niin tehdä! En halua, että Roni laihtuu enempää, sillä aikaa kun kokeillaan ab-kuuria ja uusia napuja. Nyt jo enemmän tutkimuksia ja jotain tuloksia, että päästäisiin parempaan suuntaan! Roni on kuitenkin tsempannut ja jaksanut leikkiä pihalla. Lemppari leikki taitaa olla pallon potkiminen!




Se siitä. Ehkä voisin kertoa, mitä muuta on tullut puuhailtua Ronin ripulointia katsoessa. Kirjoitin edellisessä tekstissä, että mennään M kanssa katsomaan 1.8 meille tulevaa uutta pentua. Pentu oli aivan syötävän suloinen ja lopuksi leikkimisestä niin väsynyt, että nukahti syliini. <3 Tässä kuva ennen kuin jätettiin pennut päikkäreille.

Carnoustie´s Crystal Moon "Wäinö" <3

Odoteltiin Ronin kanssa Miraa yhtenä päivänä koirapuistoon. Roni hädin tuskin malttoi pysyä pöksyissään, kun odoteltiin takaluukku auki. Mira on varmasti Ronin paras ystävä, kun aina niin vauhkoontuu kun näkee pitkästä aikaa! Tietysti paras ystävä siis omistajien jälkeen. ;)



Nyt on viiden päivän työputki takana ja ihanat kaksi päivää vapaata. Oon nyt välillä koittanut käydä salilla, mutta vähän laiskanoloisesti on lähtenyt käyntiin. Eiköhän se tästä ;) Huomenna olis tarkotus mennä taas salille, katsotaan vain koska saan Ronille aikaa eläinlääkäriin ettei mene päällekkäin. Tuskin aikaa kuitenkaan aamusta saa eli voisi yrittää heti aamusta salille. Eikö vaan Mira ;) Tilattiin Miran kans fitnesstukusta vähän tavaraa. Kaupanpäällisenä tuli muun muassa FitnessTukun t-paita.



Perjantaina töiden jälkeen kävelin Strampenille, kun M oli mennyt sinne (piti siis hakea mut töistä, mutta päätyi Strampenille ;) ). Matkalla pysähdyin laiturille hetkeksi ihailemaan merimaisemaa ja ihanaa auringonpaistetta. Rakastan merta ja vähän kaipailen meren tuoksua nyt kun asun 29 km päässä Vaasan keskustasta. Onneksi työ vie kuitenkin vielä keskustaan, niin pääsee nuuskuttelemaan suolaista meri-ilmastoa. Strampenilla M joi muutaman kylmän ja nähtiin kavereita, itse tietysti join vain kahvin, jotta selviän kuskin roolista. ;) Ajeltiin kotiin vielä Makuunin kautta ja vuokrattiin neljä elokuvaa/2 vrk. :P Pitkään aikaan ei oo leffoja vuokrattu, joten täytyi ottaa pussi Makuunin "tarjoamia" karkkeja. Itse tykkäsin tietyti eniten elokuvasta Lumoava kirous, mutta kyllä Parker ja jääkiekko elokuvatkin olivat hyviä. Yksi elokuva jäi multa katsomatta, kun piti lauantai iltana ja sunnuntai aamuna töihin.



Kesän eka terassi... -kahvi

Leffakarkit! Nams

Itse valitsin oikeanpuolimmaisen ja M loput ;) 


Tänään pihalta poimittua! Hauskaa alkavaa viikkoa kaikille! Intagrammista pystyy myös seurailemaan mun puuhia, sinne tulee ehkä laitettua kuvia vähän useemmin kuin tänne kirjoiteltua. ;)


keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Vasta leikatun nurmikon tuoksu...

...kantautuu nenääni, kun astun ulos työpaikan liukuovista. Aurinko pilkottelee pilvien takaa, vaikka oli luvattu sadetta/pilvistä. Viimeisen yövuoron jälkeen olo tuntuu toistaiseksi pirteältä ja on ihana päästä raittiiseen ilmaan. Kotimatkan selviän yhdellä pysähdyksellä ilman rattiin nukahtamista, matka kuitenkin kestää vain puolisen tuntia. Kaartaessa kotipihaan, sorakivien ääni kantautuu sisälle asti. Kotioven takana odottaa innostuksesta irvistelevä collie, joka jo valmiina lähdössä nuuskimaan aamun tuoksuja.

Siinä vähän aamun fiiliksiä. En tiedä kannattaisko mennä hetkeksi nokosille vai keittää kahvit ja jatkaa päivää pirtsakkana. Tänään mennään kolmen aikaan M kanssa katsomaan meidän tulevaa pentua. Sinne on noin tunnin ajomatka, joten kahden aikaan lähetään jo liikkeelle. Suihkussakin ajattelin ennen sitä käydä, joten nukkumiselle ei jäisi kuin tunti pari aikaa, kahviakin tekisi mieli.

Jälleen kerran siitä on aikaa, kun viimeksi on tullut kirjoteltua eli kaikenlaista on tullut tehtyä. En muista kirjottelinko jo viimeksi, että sisko on tuonut pari omenapuuta, jotka ollaan istutettu. Toinen puista oli vadelmainen omena ja toinen lakkaomena. Ennestään meillä on jo kaksi omenapuuta :) Kaikenlaista touhua on ollut, juhannuksen olin töissä, viime kuun loppuun mennessä piti palauttaa vanhan kämpän avaimet, joten siivousurakka on tullut suoritettua. Kuun viimeinen viikonloppu oli myös Hämeenlinnassa koiranäyttely, jonne mentiin Miran kanssa. Roni oli sai EH:n nuorten luokassa. Osallistuttiin vielä kasvattajaluokkaankin (ROP, KP) ja päästiin isoon kehään. Sinne vierähtikin koko päivä, mutta onneksi sää suosi meitä. :) Näyttelyä edeltävänä päivänä käytiin metsässä lenkkeilemässä. Voi sitä hyttysten määrää, mutta kyllä oli pikku sammakoitakin paljon, sai oikein varoa ettei päälle astu!






Käytiin Miran kanssa myös lintutornilla täällä Vaasassa kuun ensimmäinen päivä.





Viime viikon perjantaina käytiin Miran kanssa pitkästä aikaa yhdessä salilla. Pääsin kokeilemaan uutta kaksi osaista ohjelmaa, kuukauden yskimisen/flunssan jälkeen. Salin jälkeen käytiin Sweet Vaasassa lounaalla. Super nam, suosittelen jokaiselle!




Illalla menin vielä Ronin kans lenkille, aivan ihana ilma!




Viime lauantaina oli kaverin häät, jonne mentiin M kanssa. Kyllä häät on vaan ihania juhlia! <3 Pari vihittiin ulkona meren rannalla ja juhlat jatkuivat samaisessa paikassa, muut tapahtumat kuitenkin olivat sisätiloissa. Itse puin päälle mustaa, mutta onneksi monet muutkin olivat valinneet värikseen mustan! :D Tässä asuvalintani: