perjantai 1. elokuuta 2014

Kesäloman viimeinen päivä

Heinäkuu vierähti niin kovin äkkiä. On ollut lämmintä ja aurinkoista, mutta myös sateista ja ukkosista on nautittu. Heitin talviturkinkin kuun puolessa välissä vihdoin ja viimein pois! Kyllä helpotti ;)

On ollut aika rento kesäloma. Mahtavaa tehdä asioita oman pään mukaan, tai olla tekemättä, jos ei huvita. Semmoinenhan sen kesäloman kuuluukin olla, eikö vaan? Kuukausi taitaa olla ihan riittävä aika lomailla, vaikka nyt tuntuu, että olisi voinut lomailla vaikkapa toisenkin kuukauden. Ei makeaa mahantäydeltä - aika palata arkeen.

Kesäloman viimeinen päivä - rentoilua. Toisaalta myös töihinpaluu-kakku on must to do -listalla. (God I love cakes!) Nyt jääkaapissa odottelee kaksi juustokakkua, (toinen töihin, toinen kotiin) tietysti. Itseasiassa M toivomuksesta, mutta en pistä yhtään vastaan. ;)

Kakkujen hyytyessä on vaihteeksi hyvin aikaa katsoa sarjoja. Ollaan M kans katottu Netflixistä How I Met Your Mother -sarjaa ja jääty koukkuun siihen. Kaveri suositteli myös Hemlock Grove -sarjaa, jota on kaksi kautta Netflixissä - jäin koukkuun siihenkin. Tähän meneekin sitten varmaan kaikki vapaa illat töiden ohella, kun on pakko katsoa näitä ;)


Landon Liboiron ja Bill Skarsgård

 

Ihanaa elokuuta!
 
Ja teille loman alottaville, loistokasta lomaa! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti