tiistai 2. syyskuuta 2014

Rentoa syksyä

Noin puoli vuotta sitten oli mun synttärit ja sain M:ltä synttärilahjaksi lahjakortin kuumakivihierontaan Ihohudiin. Taisin sitä mainostaakin maaliskuussa, mutta ennen tätä päivää en ollut käyttänyt lahjakorttia. Heinäkuussa olin ajatellut siellä käydä, mutta oli niin lämpöisiä ilmoja, ettei tehnyt mieli kuumia kiviä selänpäällä. Ilmojen viiletessä varasin ajan, ja tänään oli oikein hyvä päivä kuumakivihieronnalle.

Aamu alkoi rennosti - tai heräämisen jälkeen rennosti, herätys ei nimittäin ollut rentouttava. Aamulla Wäinö vinkui ja piippaili sängyn vierellä M:n mentyä jo töihin. Yritin vähän rapsutella, josko saisin vielä hetkeksi ummistaa silmäni. Koiraherätyskello nosti minut sängystä yhdeksältä. Toisaalta se oli hyvä aika herätä, ettei mene turhan pitkäksi ja päivä vierisi ohitse.

Yhdeltä istuskelin Ihohudin vanhanaikaisella sohvalla, täytin tietoja lappuun ja odottelin vuoroani. Odotellessani ihailin, kuinka mahtavaa asiakaspalvelua he antoivat kassalla oleville asiakkaille. Asiakkaan lähtiessä huusivat heipat vielä perään, mikä sai yhden erityisen asiakkaan hykertelemään iloissaan. Hyvä asiakaspalvelu jatkui minunkin kohdalla ja mitäs muutakaan siinä voi kuin tulla hyvälle tuulelle. En muista koska olisin viimeksi rentoutunut noin. Kuumakivihieronta oli ihan taivaallista! Nyt tiedän, mikä on yksi joululahjatoiveistani!

Euforian huumassa ostin itselleni vielä kasvorasvan ja kaupungin läpi kävellessä käteeni tarttui myös puhelimelle "kotelo". Sitä olen ajatellut jo pitkään, mutta jäänyt aina ostamatta. Nyt se hyppäsi silmiini liikkeen ohi kävellessä ja se täytyi saada. Vihdoin sain sellaisen "kotelon", jossa sivulta tulee suoja/läppä näytön päälle, sisäpuolella on kätevästi myös kahdelle kortille paikka. Oon joskus kuullut, että magneetti "syö toimivuutta" pankkikortin sirusta (vai kuvittelenko vaan), voisikohan pitää paikkaansa? No, pian nähdään, tänään vielä ainakin toimi kortti.

Kiljuva nälkä. Se yllätti kuin ensilumi suomalaiset joka vuosi. :D Äkkiä kaupan kautta kotiin tekemään ruokaa. Loppu illan olenkin rentoillut tv:n ääressä. Ai niin, tein nopean juuren, joka saa valmistua liinan alla huomiseen. Sitä varten pääsen huomenna vielä shoppailemaan. Siitä enemmän myöhemmin. ;)

***

Syyskuu on alkanut ja syksy otetaan ilomielin vastaan. Karsin osittain jo vaatekaappia ja laitoin kaikenlaista kirpparilaatikkoon. Vielä yksi kaappi katsomatta, siellä ehkä eniten vaatetta, jota ei tule käytettyä. Kaapit katsottua läpi, saattaapi olla, että M repii ne pois. Ei olla nimittäin vieläkään rempattu makkareita. Päästään ainakin vähän eteenpäin, kun saadaan kaapit pois huoneiden välistä, ja repimään pikku hiljaa tapetteja/lattiaa irti. Jos kuitenkin ensin vaatteet läpi ja kirpparille, että pääsee niistä eroon. :)




Ihanaa syyskuun alkua!
 
 
 
Ps. Villasukkakausi on avattu. Lauantai-iltana kudoin keväällä aloitetun villasukan loppuun. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti