Google+ Followers

perjantai 31. lokakuuta 2014

Kiirus lokakuu

Terkut täältä kaaoksen keskeltä, tai tänään saatiin vihdoin tavarat paikoilleen ja siivottua! Blogissa on ollut kuukauden tauko, kun aika on tuntunut menevän töiden, rempan, kavereiden, koirien lenkitysten ja omien ajatusten parissa. Käsitöitäkin on tullut tehtyä :P Instagrammista on tietysti pystynyt seuraileman mun touhuja, vaikka aika vähän sinnekin on tullut päiviteltyä. Jos tästä liikenisi vähän aikaa tänne bloginkin puolelle.

Välillä tuntunut vähän ahtaalta täällä rempan keskellä. Meidän keittiö/olkkari, joka siis yhtenäistä tilaa, on ollut ihan täynnä tavaraa. Pikkumakkareista roudattiin kaikki tavarat pois, joten keskellä olkkaria on ollut sänky, tietokonepöytää, exktra sohvaa, vaatteita laatikoissa... On ollut oikein unelma olosuhteet, mutta nyt vihdoin näyttää paremmalta.

Makkareista on poistettu kaapit välistä eli nyt ne ovat yksi yhtenäinen tila. Ihanan tilava, eikä vielä olla päätetty, mitä sitten kun kaikki on valmista, tuleeko väliin kaappi vai pidetäänkö näin. Tapetit on revitty pois, seinät paklattu ja hiottu, vanhat lattiat peräkärryssä ja yksi kerros pohjamaalia seinissä. Katsotaan koska maalattaisiin toinen kerros vai laitettaisiinko vain tapetit siihen päälle. Aika näyttää. Keskiviikkona lattiat käytiin tasottamassa ja tänään saatiin uudet lattiat makkareihin. Vihdoinkin kaikkialla asunnossa sama lattia, josta aiemmin olen laittanutkin jo kuvia.

Laitettiin tavarat jo takaisin makkareihin, vaikkakin listat ja tapetit vielä puuttuvat. Ne saavat odottaa hetken, että saadaan päätettyä hyvä tapetti. Muutenkin piti saada tavarat paikoilleen, kun M:lla on synttärit huomenna ja pidetään juhlat. Mahtuu vähän paremmin porukkaa, kun tavarat ovat omilla paikoillaan. Ihana saada pikku kinkerit pitkästä aikaa. Vähän paljua, saunaa ja hyvää seuraa! :)