maanantai 16. maaliskuuta 2015

Degerträsk



Viime viikolla ennen yövuoroja käytiin koirien kanssa Degerträskillä lenkillä. Mira tuli mukaan ja haettiin siskon koirakin mukaan. Oli ihana aurinkoinen päivä, niinku nyt on ollut jo monena päivänä. Osassa kohtaa oli jo lumet sulaneet, mutta välillä oli jäisiä polkuja ja sai kulkea oksista kiinni pitäen, ettei lennä nurin. Monta kertaa kävi kyllä lähellä, ettei ollut nenällään tai pyllyllään. Tuntuu jo niin ihanan keväiseltä lintujen viserrellessä ja auringon lämmittäessä!

Pojat juoksenteli innoissaan ja Bacchus oli koko ajan menossa jäälle käpsyttelemään. Lammen jäällä oli pilkkijöitä, joten pakkohan jään oli kestää. Uskaltauduttiin siis jäälle ja otettiin muutamia kuvia sessujen kanssa. Vähän pojat ihmetteli pilkkijöitä ja piti mennä jäälle haukkumaan ja ihmettelemään. Wäinö tosin ei heti uskaltanut mennä jäälle. Vasta houkuttelemalla ja lopulta Ronin ja Bacchuksen perässä Wäpäkin uskaltautui. Pojilla oli niin kivaa!















Ihanaa kevättä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti