sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Lahja tyttövauvalle



Alkuvuodesta jo mainitsin, että tänä vuonna on tulossa pieniä ihmeitä maailmaan. Nyt on yksi pikkuisista syntynyt ilahduttamaan tätä maailmaa ja tein hänelle torkkupeiton. Ensimmäinen torkkupeitto, jonka olen tehnyt, joten jälkikin on sen mukaista. Osat olivat molemmat joustavia, joten niiden yhdistäminen toista venyttämättä oli aika haastavaa. Mutta kukapa niitä "virheitä" katsoo, ainakaan ei ole muilla samanlaista.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti